Ajatuskin erotuomariksi ryhtymisestä vaatii rohkeutta.
Se on lajista riippumatta rooli, jossa ei voi, saati pidä, miellyttää kaikkia. Rooli, jossa virheet näkyvät tulostaululla melkein yhtä nopeasti kuin maalivahdilla.
Punainen kortti ilmeisen maalintekotilaisuuden viemisestä vai ei rikettä lainkaan? Kova päätös voi olla helppo, jos se tulee opeteltujen mallien mukaan, selkärangasta. Siksi erotuomariharrastuksessa menestyminen vaatii samaa kuin kaikki muutkin harrastukset; toistoja, opastusta ja motivaatiota kehittyä.
Peruskursseilla sääntökirjan sisältö käydään nykyisin läpi yhden viikonlopun aikana. Sääntötuntemus ja fyysinen kunto luovat pohjan. Varsinaiset erotuomaritaidot – kuten liikkuminen, pelinluku, kommunikaatio pelaajien, taustahenkilöiden ja muun erotuomariston kanssa sekä tilanteiden johtaminen – kehittyvät kokemuksen kautta.
Vaikka erotuomarikokelaiden ensimmäiset tehtävät sijoittuvatkin ”leikkimaailman” peleihin, ei kyse ole leikistä. Ei varsinkaan pelaajille tai heille satoja tunteja vuodessa jalkapallo-oppejaan jakaneille valmentajille.
Elämä on osa jalkapalloa, siksi tunteet ja niiden spontaani ilmaisu kuuluvat rakkaaseen lajiimme. Valitettavan usein väärä esimerkki erotuomariin kohdistuvasta kritiikistä tulee kuitenkin kentän laidalta henkilöiltä, joiden nimi ei löydy ottelupöytäkirjasta.
Jotkut ovat herkempiä kritiikille kuin toiset, mutta se ei poista heidän oikeuttaan olla, kasvaa ja kehittyä erotuomareina sekä ihmisinä. Monet aloittavat erotuomarit ovat 15–18-vuotiaita tyttöjä ja poikia, itse junioripelaajia tai pelaamisen juuri lopettaneita. Jos kokemukset tuoreesta harrastuksesta ovat negatiivisia ja ura tyrehtyy alkuunsa, kuka pelejä viheltää tulevaisuudessa?
Miettikää siis hetki ennen kuin avaatte suunne. Näkökentässänne saattaa olla tuleva Veikkausliiga-tuomari, erotuomari tai avustava, jonka potentiaali saattaa kyteä vielä pidemmän tovin ennen nousua kirkkaampiin valoihin.
Vaikka erotuomarin rooli on usein kiittämätön, on palkitsevampaa harrastusta vaikea kuvitella. Enkä puhu nyt erotuomaripalkkioista.
Pelkästään laajan ikäjakauman myötä saatan eksyä peleihin osana kolmikkoa, jossa varttunein on aloittanut erotuomariuransa ennen syntymääni ja nuorin on syntynyt minun peruskurssini jälkeen. Yhdelle olet kloppi ja toiselle setämies, mutta kummallekaan et sukua. Mikäs sen hienompaa! Ihmisiä eri sukupolvista, eri maista ja kaupungeista, eri koulutustaustoista ja ammattiryhmistä.
Hetkinen! Tämähän kuulostaa ihan joukkueurheilulta. Ja sitähän erotuomarina toimiminen on – sosiaalinen liikuntaharrastus, jonka kautta olen saanut ja toivottavasti tulen jatkossakin saamaan ystäviä. Ystäviä, jotka ovat kutsuneet juhlimaan merkkipäiviään, tupaantuliaisiaan tai häitään. Muuttoapunakin olen muutamaan otteeseen ollut. Yhteisistä tai viimeisimmistä otteluista riittää yleensä puitavaa tunneiksi. Klassikkotapahtumille saa nauraa kerta toisensa jälkeen.
Lisäksi pelaajista, taustahenkilöistä ja jopa vakikatsojista on kuoriutunut pino nimi- tai naamatuttuja, jotka pitävät kentän laidalla palelevalle erotuomaritarkkailijalle seuraa alasarjaottelun tuoksinassa tai tulevat juttelemaan Tammelan Stadionilla.
Kirjoittaja on jalkapallon suurkuluttaja ja Tampereen Erotuomarikerho Ry:n puheenjohtaja
Kirjoitus on julkaistu Suomen Palloliiton Tampereen piirin Maalipotku-lehden numerossa 1/2019
Lue myös
Seuraa Maalipotkua Twitterissä
